ESIOPETUS ELI ESKARI

Esiopetus Taivonkaaressa järjestetään yhteistyössä Oulun steinerkoulun kanssa. Lapset ovat sekä päiväkodin että koulun kirjoilla. Esikouluajat ovat koulun työaikojen mukaiset. Iltapäivähoitoa tarvitsevat ovat päiväkotilaisia iltapäivän ajan ja hakevat siihen palvelusetelin Oulun kaupungilta. 

Esikoulupaikkaa Taivonkaaresta haetaan suoraan päiväkodilta soittamalla tai sähköpostite (johtaja@taivonkaari.fi), hakemus kaupungin sähköiseen palveluun tehdään myös. Etusijalla ovat steinerkouluun menevät lapset. Paikkoja kannattaa kysellä jo loppuvuodesta, esikouluun ilmoittautuminen on alkuvuoden aikana. Paikan varmistus vaatii aina tutustumiskäynnin päiväkodilla, mielummin ensin keskustelu aikuisten kesken ja sitten käynti lapsen kanssa. Vasta niiden jälkeen voidaan paikka varata. 

Taivonkaaren esiopetus toteutetaan eri-ikäisten lasten ryhmässä lasten määrästä riippuen. Aina mukana on myös isommassa ryhmässä olemista ja toimimista. Eskarit ovat myös apulaisina muissa ryhmissa ja nauttivat suurta kunnioitusta päiväkodin "isoina".  

Eskarilaisten päivä on toiminnallinen, mutta ilman suorittamista. Eskarilaisemme ovat touhuilleet esimerkiksi puutöiden parissa, kunnostaneet huonekaluja tai valmistaneet leluja koko päiväkodin käyttöön. Talvisin luistellaan, hiihdetään ja käydään uimakoulu viikottaisten metsä- ja kävelyretkien lisäksi. Tärkeimpiä taitoja on oppia kuuntelemaan, olemaan ja toimimaan yhdessä sekä huolehtimaan omista ja yhteisistä tavaroista. Aikuisen apuna ja mukana eskarit huolehtivat omasta tilastaan ja ovat kaikin puolin oman elämänsä rakentajia ja toimijoita. Päivät rakentuvat esiopetussuunnitelman ja ryhmän tarpeiden mukaan. Näin tarvittavat kouluvalmiudet kehittyvät ihan itsestään, yhdessä elämällä.